TINNITUS

Mikä on tinnitus?
Kukaan muu ei kuule sitä – mutta sinä kuulet sen koko ajan. Korvissasi kuuluu soimista, surinaa tai huminaa, ja se käy hermoille. Ärsyttävää korvien soimista, jota kutsutaan tinnitukseksi, on mahdollista hallita.

MISTÄ KORVISSA KUULUVA MELU TULEE

Kuullut äänet ovat hermoston tai aivojen tuottamia.

Jos sinulla on kuulonalenema, aivosi saattavat ylikompensoida asiaa luomalla omaa 'taustamelua'.

Useimmilla, joilla on tinnitus, on myös jonkin asteinen kuulohermoihin liittyvä kuulonalenema. Jotkin tinnituksen muodot voivat liittyä myös korvan lähellä olevien lihasten liikkumiseen tai verenkierron ongelmiin kasvoissa tai niskassa.

Sinänsä tinnitus ei kuitenkaan ole vakava lääketieteellinen ongelma.

TINNITUKSEN SYITÄ

Tinnitus ei ole sairaus vaan oire, jonka taustalla on useita eri syitä.

Tinnituksen voi aiheuttaa moni seikka, joista joihinkin ei voi vaikuttaa, kuten esim. ikääntymiseen. Tinnitus on myös yhdistetty korvatulehduksiin, korvavaikkuun ja keskushermoston häiriöihin.

Useimiten tinnituksen aiheuttaa toistuva altistuminen liian kovalle melulle.

KUINKA TINNITUSTA VOI HALLITA

Jos epäilet itselläsi tinnitusta, sinun tulisi ensimmäiseksi hakeutua asiantuntijan arvioitavaksi.

Jotkut ammattilaiset tarjoavat Widex Zen -terapiaa auttaakseen sinua vähentämään yleisiä tinnituksen negatiivisia vaikutuksia kuten stressiä ja nukkumisvaikeuksia. Widex Zen-terapia muodostuu neljästä osasta, jotka voidaan räätälöidä yksilöllisiin tarpeisiisi.  

“Olen kärsinyt tinnituksesta vuodesta 2014 lähtien. Etsittyäni paljon tietoa netistä löysin audiologin, joka suositteli tuotettanne, ja se on ollut minulle kuin taivaan lahja. Pystyn nyt nukkumaan öisin, mikä on parantanut elämänlaatuani! Unta ei voi hinnoitella. Joten kiitos tästä elämän mullistavasta tuotteesta, jonka avulla selviän tinnituksesta!”

JANET J., UNITED STATES

LUE LISÄÄ

AIHEESEEN LIITTYVÄ SISÄLTÖ

Siirry alkuun